Eilen satoi lunta ja koko maisema oli puhtaan valkoinen. Satumaisen kaunis. Tuli ihana jouluinen tunnelma kun katselin talojen kauniita pihavaloja valkeassa lumimaisemassa. Voikun tulisi valkoinen joulu!

Mulla oli Jedu-kettunen hihnan päässä. Olin menossa koiralenkille. Koiruus hyppeli iloisena lumessa ja veti mokoma kuin vetokoira. Sillä oli hirveästi energiaa ja sain tehdä rankkaa reisityötä, että en lentäisi nenälleni. Päätin suunnistaa metsään, vaikka oli aika myöhäinen ilta. Luminen metsä ei ollut pimeä, vaikka taivas ei ollutkaan aivan niin kirkas kuin edellisen lyhyen lumikelin aikana. Tepsuttelimme Jebun kanssa metsäpolulla rentona, kunnes yhtä-äkkiä säpsähdin rajusti niin että vatsasta kouraisi. Edessä polulla seisoi epämääräinen ihmishahmo. Oli sen verran hämärää, etten nähnyt selvästi tuota tyyppiä puhumattakaan piirteistä. Tyyppi seisoa jökötti siinä kuin patsas. Jedi alkoi murista hiljaa. Pysähdyin kuulostelemaan ja tarkkailemaan tilannetta rauhoitellen koiraa. Samassa huomasin, että tyypin olalla oli kivääri! Mielessä kävi kauhuajatus, että siinä seisoi sarjamurhaajaraiskaajakuristajavankikarkuri, joka odottaa kylmänrauhallisesti uhriaan. Muutaman sekunnin murto-osan ehdin jopa miettiä että nyt se teräshanska olisi tarpeen...ja olihan mulla Jedi apuna. Kuulin ajatusteni läpi miehen äänen sanovan "Iltaa". Vastasin pala kurkussa mutta tomeran urhoollisesti iltaa ja olin jo valmiina potkaisemaan "sinne". "Meillä on täällä armeijan harjoitus eikä tästä pääse eteenpäin..." jatkoi ääni. Sain hetkessä koottua itseni ja huokasin mielessäni helpotuksesta. Ihmettelin ääneen, miksei missään ollut mitään ilmoituksia sotaharjoituksista. Nyt näin jo selvemmin nuoren miehen, joka kertoi, että heidät oli hälytetty metsään äkillisesti eikä itsekään tiennyt mitä varten. Sotilas seisoi siinä kuin tatti ja ohjasi meidät toiselle polulle, joka oli kuulemma sallittu. Jedi murisi vielä mennessään epäluuloisesti epäilyttävälle hahmolle kääntyen vielä pari kertaa katsomaan tuota ihmetyyppiä. Hämärässä metsässä kuului sieltä täältä kummallisia suihkauksia ja vaimeaa töminää. Kiristin tahtia ja melkein juoksin loppulenkin, sillä ne äänet alkoivat tuntua kammottavilta. Mielikuvitukseni laukkasi villinä ja halusin päästä sotaharjoitusalueelta nopeasti pois. Ties vaikka heittevät kranaatteja prkl.

Nukuttuani yön yli olen aivan vakuuttunut, että siellä suoritettiin jotain erittäin salaista tehtävää. Ne eivät olleet tavallisia lentokoneita, jotka suihkivat metsän yli. Tai sitten olivat. Kaikki oli vaan jotenkin niin kummallista ja salaperäistä. Vai johtuiko se vain pimeydestä ja mielikuvituksesta? Pitääpä mennä tänään nuuskimaan paikkoja jos löytyisi jotain johtolankoja illan tapahtumista...kyllä se vielä Angelalle selviää!