Näyttää siltä, että blogini alkaa muistuttaa minua hämmentävän paljon. Jokainen juttu menee eri kategoriaan ja aiheet heiluvat laidasta laitaan. Sellainen minäkin olen. Minä ja mieleni lentelemme kevyesti ääripäästä toiseen.  No anyway, nyt tekee mieli kertoa syvien vatsalihasteni löytämisen ilosta.

Keskiviikkoisin päiväni alkaa aikaisin, mikä on minulle jo suuri saavutus! Herätys klo 5.30, realistinen nouseminen peiton alta tapahtuu kylläkin nihkeästi vasta n. klo 6.05. Sitten tulee kauhea kiire. Aamuaskareet teen konemaisesti, aikaa ei ole miettiä vaan pitää vain toimia, toimia, toimia...aah, kohta lähden etsimään syviä vatsalihaksiani - mars aamujumpalle!

Hiki on jo valmiina päässä, kun saavun jumppasalille klo 8.30. Pilates-porukka on juuri aloittanut alkuveryttelyn. Tällä kertaa musiikin tahdissa! Olenko oikeassa päivässä, pilatesta musiikin tahdissa? Joo-o, Hanne on vain keksinyt uuden jutun. Liityn hytkyvään porukkaan ja hymy nousee heti korviin.

Tällä kertaa se kokonaisvaltainen supistus on vaikeampi tehdä jostakin syystä, tai sitten yritän "kiristää  vyötä" 10. reikään, mikä on hiukan liikaa. Liikkeet tuntuvat kuitenkin tehokkaasti ja hikeä pukkaa. Jokaisen puristuksen jälkeen tulee se ihanan autuas olo. Ajattelen liikkeiden välissä kohta näkyvää pyykkilautaa ja motivoidun taas seuraavaan rääkkiin. Viimeiset rutistukset ovat jo piinaa, mutta ajattelen tiukasti sitä pirun pyykkilautaa...ja vihdoin loppuvenyttely alkaa armeliaasti, kun näkö jo melkein sumenee.

Tunti supistelua ym. lihastaiteilua on rankka, mutta palkitseva sessio. Jos liikkeet on tehnyt oikein, olo on kuin maratonin juosseella. Vatsan kuulee melkein hyrisevän tyytyväisyyttään ja olo tuntuu rennolta. Suihkun jälkeen tunnen itseni jopa virkeäksi, vaikka kello on vasta 8.45. Ensimmäiseen palaveriin kävelen reippain ja iloisin askelin. Mieli on korkealla.

Tein sen taas, ylitin itseni ja olen taas tyytyväinen. Hyvä minä. Hurraa myös syville vatsalihaksille, te olette olemassa!