Viime aikoina on tapahtunut niin valtavasti kaikkea, että en ole oikein ehtinyt ja jaksanut kirjoitella. Asioita vaan tuntuu piisaavan.

Hauiksen kanssa ollaan kävelty joka päivä. Huomasin noin viikko sitten, että se menee ravissa epäpuhtaasti. Ontuen. Pelästyin tietenkin suunnattomasti, sillä hevoselle ontuminen voi merkitä pahimmassa tapauksessa jopa kuolemantuomiota. Hevosta ei voi laittaa pyörätuoliin tai antaa kainalosauvoja. Jalat ovat sille elintärkeät. Niin. Ontuminen vaikutti kuitenkin enemmän lihasrevähdykseltä kuin vakavammalta vammalta. Hepo pystyi kävelemään normaalisti, vaikkakin hiukan ylämäissä kompuroiden, mutta kuitenkin. Ainoa hoitokeino olisi siis jokapäiväinen kävelyttäminen niin, että että lihas saa jumppaa ja verta. Paikallaan olo ei ainakaan tekisi hyvää.

Olen siis nyt joka päivä töiden jälkeen mennyt tallille Hauiksen luokse; kävelyttänyt ja hoitanut sitä parhaani mukaan. Eilen huomasin ilokseni, että se halusi ihan omasta halustaan ravata ja otti jopa laukka-askelia. Ravi tuntui vieläpä puhtaalta. Eli parempaan päin ollaan menossa. Vielä malttia ja sitten taas mennään normaalisti. Helpotuksen huokaus.

Tämä oli vain yksi monesta asiasta, jotka ovat nyt päällä. Asiat täytyy hoitaa ja laittaa tärkeysjärjestykseen. Luulen kuitenkin, että vyyhti alkaa selvitä pikku hiljaa. Asia kerrallaan edetään. Enempään en pysty. Hevosen kanssa oleminen on antanut kumman paljon voimia.

ps. Nyt lähden näöntarkastukseen. Muuten menetän ajokorttini. Poliisisedät lähettivät muistutuksen, kun en ole asiaa vielä hoitanut.

pps. Ja kuvia Rukalta on tulossa, vaikka ei niitä hirveän paljon ole.