Viikonloppu on mennyt iloisissa merkeissä. Tänään sain suru-uutisen keskikouluaikaisen ystävän kuolemasta.

Tuttavapariskunta järjesti 90v. juhlan (40v. + 50v.). Juhlat ovat erityisen mukavia, kun näkee ystäviä, joita ei ole nähnyt 10-20 vuoteen. Vielä iloisemmaksi tulee, kun huomaa, että jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Wau.

Pienessä kohmelossa suru-uutiset vaikuttavat varmaan syvemmin kuin normaalitilassa. Kyyneleet kirposivat väkisin silmiin, kun sain yllättävää, surullista emailia ja kuvakoosteen ystävästämme vuosien takaa. Kuvakooste on tarkoitus lähettää ystävämme lähiomaisille muistotilaisuuteen meiltä vanhoilta koulukavereilta. Siellä oli kuva myös vanhojenpäiväjuhlistamme, jossa olemme hienoissa puvuissamme ja iloisia. Silloin kouluaikoina olin tähän poikaan aina hiukan ihastunut, mutta hän oli sellainen sydäntenmurskaaja, jolle yksi sydän ei riittänyt. 

Meillä oli tarkoitus kokoontua lähiaoikoina luokkatapaamisen merkeissä. M ei nyt ehtinyt mukaan.