Lyhyt ruokatuntipostaus:

Tämä on tosi lyhyt, sillä loppuaika menee pankkiautomaatilla käyntiin ja kolikkojen hankkimiseen. Jouduin ajamaan tänään autolla töihin ja parkkipaikka onkin muuttunut maksulliseksi. Ei ole enää edes niitä neljän tunnin ilmaisia paikkoja Velodroomilla! Voihan rattilukko!

Matkan varrelta ehdin (kai) koukkaista jonkun banaanin tai sämpylän, jotta en kuole nälkään. Ja minustahan tulee Äksy jos en saa ruokaa! äyks

No automaatti on tietenkin ihan toisella suunnalla kuin parkkipaikka. Aikaa menee ja ruokatunti hupenee, vaikka pikajuoksisi. Ja palaveri alkaa klo 12.

Joten menoksi änn-yyy-teee-NYT.

Edit klo 16.00: Nonii. Kipitin sitten automaatille kipinkapinkopinkipinkapinkopin, vaivalla kiharoitu tukka hulmuten, punainen kaulaliina iloisesti liehuen, ohi ihanien ruuantuoksuisten lounaspaikkojen ja pitserioiden. Nenäni rekisteröi jok’ikisen herkullisen tuoksun nuuuuuuuuhkis; joka suunnalla syötiin tai juotiin. Vatsani protestoi vihaisesti muristen. Sain rahani ja ostin äkkiä rouheisen juustosämpylän, jotta sain kolikoita parkkiautomaattiin. Ja sitten toiseen suuntaan ankaraa kipitystä. Tässä hommassa matalat kengät olisivat olleet järkevät, mutta eipä arvannut meikä silloin aamutuimaan millainen lenkki olisi ruokatuntiaikaan tiedossa. Eli korkkarit jalassa nakutin ylös ja alas mäkiä yli raitiovaunukiskojen ja katujen kipinkapinkopinkipinkapinkopin. Sujautin kolikot automaattiin ja takaisin työpaikalle kipinkapinkopinkipinkapinkopin. Hiukset laimeilla laineilla, ruttuinen sämpyläpussi kourassani, hiukan hengästyneenä saavuin juuri ja juuri ajoissa palaveriin.

Ihana aurinkoinen ilma sentään ilahdutti tätä ruokatuntikiitäjää. Iltapäivällä tarjottiin täytekakkua firman synttäripäivän kunniaksi. Autollakin parkkiaikaa yllin kyllin. Ja on perjantai!

"I ran for myself, not Finland."
-Paavo Nurmi