Tänään 22.9. on autoton päivä. Aion noudattaa sitä sataprosenttisesti. Dösällä juna-asemalle ja siitä sitten junalla eteenpäin. Pääkaupunkisedulla matkalippu maksaa vain euron autottomana päivänä. Joo, en ostakaan vielä matkakorttiin aikaa.

Mulla ei ole muutenkaan vaikeuksia käyttää julkisia. On kiva istua junassa ja laittaa vaikka silmät kiinni ja kuulokkeet korville. Toisinaan katselen (huomaamattomasti) muita matkustajia. Ja laukusta löytyy aina viihdykettä. Nyt siellä on Lady Chatterleyn rakastaja matkan ratoksi.

Saatan minä jutella ihmistenkin kanssa. Yleensä ihmiset haluavat olla kuitenkin omissa oloissaan, mutta toisinaan tulee tilanteita, että voi vaihtaa muutaman sanan ventovieraan kanssamatkustajan kanssa. Jos joku kysyy jotakin, minä yleensä vastaan. Ihmiset voivat olla ihan tuppisuina jos joku kysyy jotain yhtä-äkkiä kovalla äänellä. Minä vastaan kyllä jos osaan. Ja vaikken osaakaan.

Monenlaisia matkustavaisia. On heitä, jotka papattavat älyttömän kovalla äänellä puhelimeen ja kertovat hyvinkin yksityisluontoisia asioita kokonaiselle junavaunulliselle punehtuneita korvia. Ei VOI olla kuulematta, kun tarinaa pukkaa kuin megafonista. Ja heitä, jotka selvittävät työasioita tärkeällä virkaäänellä hyvin hyvin vakavina. On heitäkin, jotka huudattavat kännykkäänsä laukussa, kun eivät heti tajua, että Säkkijärvenpolkka on oman kännykän soittoääni, jonka murkkuikäinen tytär tai poika on käynyt salaa vaihtamassa iskälle. Muutama sellainenkin löytyy, jotka lähettelevät tekstareita hiljaa näpynäpynäpynäpy. Niin kuin minä.

Ihmisillä saattaa olla mukanaan myös kaikenlaisia tavaroita ja juttuja; kauppakasseja, paketteja, erilaisia elektronisia vempeleitä, kissoja, koiria, suksia, lapsia, pyöriä, verhotankoja, lastenvaunuja, lehtiä, kaljapulloja, läksymonisteita, kukkia, matkalaukkuja, käsitöitä, namipusseja...

Kaikenlaista hauskaa on sattunut ja näkynyt junissa. Lauluesityksiä, hauskoja konnareita, krapulaisia hihitelijöitä, rakastuneita pariskuntia, itsekseen puhuvia...ja ties mitä. Kerran eräs naisihminen ojensi minulle nenäliinan, kun niiskutin. Ei ollut pahaksi onneksi omaa nenäliinaa mukana tuona aamuna, mutta tuo ystävällinen ihminen antoi yhden omistaan. Taisi häiriintyä niiskutuksesta, mutta olin kiitollinen ystävällisestä eleestä, sillä niiskuttaminen ei ole kivaa niiskuttajastakaan. Haikeana muistelen myös erästä komeaa herrasmiestä, joka tarjosi omaa paikkaansa jäädessään junasta. Kylläpä se lämmitti.

Nyt viimeaikoina on ollut aika tylsää ja möllöä junaväkeä. Konnaritkin ovat olleet ihmeen ilmeettömiä. Olisikohan autottomana päivänä vähän värikkäämpää sakkia liikkeellä.