Loikoilin pitkään tänä aamuna sängyssä ja nautiskelin kiireettömyydestä. Saatoin nukahtaa uudelleenkin siinä loikoessani ja mietiskellessäni. Ihanaa. Ainoa pikku huoli oli se, että en ollut muistanut varata afrotuntia ja nyt oli vaarana että en pääsisi sen pitkän hoikan pojan mukavalle, hikiselle tunnille. Pidin siitä rääkistä. No hätkähdin vihdoin hereille ja siirryin kahvipöytään. Aamu ilman kahvia ei ole mitään. Nautiskelin pitkään kahvihetkestäkin ja mutustin leipää rauhallisesti. Lopulta kävin katsomassa jumppien tilanteen netistä. Niin kuin arvelinkin, afrotunti oli täynnä. Harmi. Mutta pilatekseen mahtui vielä. Varasin sen vilkkaasti, sillä tilanne voisi muuttua hetkessä. Istuin koneella ja lueskelin blogeja, vastailin kommentteihin ja kirjoitin huomisesta kävelytapahtumasta pienen kirjoituksen. Oh, aika menee kuin siivillä blogaillessa. Kumma juttu.

Kahmin tavarat kassiin ja puin treenivaatteet valmiiksi päälle. Nyt äkkiä matkaan. Ilma oli ihanan lämmin ja lauhkea. Soitin siinä junamatkalla parille henkilölle, joiden kanssa sovin tapaamisen tunnin jälkeen. Ajattelin, että olisi kiva mennä katsomaan vaikka Ganes tänään. Tuo filmi on nähtävä, vaikka en ollut Hurriganes-fani sanan varsinaisessa merkityksessä. Nuo kundit edustivat hieman erilaista maailmaa, kuin minä. Pidin kuitenkin siitä meiningistä, kun he soittivat ja bailasivat. Eilen vasta ystäväni kertoi, että hänen miehensä on soittanut nuoruudessaan oman bändinsä kanssa samassa treenipaikassa Remun ja kumppaneiden kanssa. Hänellä saattaa olla Hurriganesin soundeja avokeloilla, kertoi ystäväni. Mietimme, että avokelamankkoja saisi varmaan kirppareilta tai sellaisista vanhojen tavaroiden liikkeistä. Olisihan se aika huimaa kuulla Hurriganesin harjoittelua joskus vuonna yks ja kaks...

No kiiruhdin sitten pilates-tunnille. Se hoikka pitkä poika, joka oli vetänyt afron viime viikolla, käveli käytävällä ohitseni ja moikkasi. Muisti minut, vaikka meitä oli salissa silloin iso joukko naisia. Moikkasin ja hymyilin. Onneksi ei kävellyt silloin ohitseni, kun kokeilin siinä odotellessani tunnin alkamista erästä venytyslaitetta ja olin vähällä pudota lattialle. Laitteen penkki pakeni altani jäin roikkuman siihen tangon ja satulan väliin jotenkin oudosti. Eräs nainen katsoi minua hölmistyneenä ja tokasi viileällä äänellä: " Älä nyt putoa". No sitähän minä yritin, olla kovasti putoamatta!! huhhuh miten nolo tilanne. Tuon episodin jälkeen kai ne kaikki muutkin ihmiset siinä ympärillä minut muistavat. "Nainen, joka roikkui venytyslaitteessa". ugh

Astuimme sitten saliin ja tuntia tulikin vetämään se sama pitkä hoikka poika. Sanon häntä joogiksi, sillä siltä hän näytti huivi päässään hoikkine kroppineen, joka taipui kuin rautalanka. Joogi rääkkäsi meitä koko tunnin ja käski herkeämättä vetämään napamme kylkiluiden alle. Piti hengittää ja tehdä hyvin pieniä, mutta vaikeita liikkeitä. Ja vatsa piti olla koko ajan tiukkana. Oli aika vaikeaa, vaikka olen käynyt aikaisemminkin pilateksessa. Mutta hyvältä se jälkeen päin tuntui. Joogi kysyi monta kertaa oliko kysyttävää, mutta en kehdannut kysyä kaikkea sitä mitä ryöppysi mieleeni. Olin kerrankin hiljaa. Yritin parhaani. Hallita napani.

Soitin tunnin jälkeen H:lle ja kiiruhdin Kampin liikekeskuksen eteen. H sanoi olevansa nälkäinen, joten emme menneetkään leffaan vaan syömään. Donna tulisi myöhemmin. Chickosissa oli tilaa joten valitsimme sen ja söimme texasilaiset herkkuannokset. Kyllä olikin nälkä. Syötyämme, huomasin huvittuneena, että olin pukenut paitani väärinpäin päälleni. Kaikessa kiireessä. Naureskelimme mokomaa asiaa ja taputtelimme täysiä mahojamme. Hohotimme oikein ääneen. Kotimatkalla asematunnelissa poikkesin hetken mielijohteesta levykauppaan ostamaan Nightwishin uusinta. Anttilasta se löytyikin. Kassalla tupeksin kaikkine kasseineni ja valittelin niiden määrää. Myyjä olikin huumorimiehiä ja kysyi halusinko vielä yhden uuden kassin mukaani. 

Ja sitten painuin kotiin.  Kotimatka sujui ihan normaalisti. Ilman nolouksia.