Aamulla mittari näytti - 17°. Hrrrr-rr. Eilinen kuntosaliharjoittelu ilman loppuvenytyksiä tuntui jäykkyytenä niskassa. Pakkasin monta kerrosta vaatteita ylleni ja lyllersin ulos viiltävään pakkaseen. Kerrospukeutuminen on viisasta, mutta tuntuu armottoman tönköltä. Murrosiässä puin farkkujen alle paksummat sukkahousut lämpimälläkin ilmalla, koska halusin näyttää pulleammalta ja paksummat sukkikset alla saivat farkut näyttämään kireämmiltä. Nykyään ei tarvitse enää topata vaatteilla kroppaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ajaessani juna-asemalle, kylmän kirkkaalla taivaalla kohosi sateenkaaren kaltainen väri-ilmiö pystysuorasti ylöspäin. Katselin sitä lumoutuneena. Mieleni irtautui kehosta. Kuvittelin itseni lämpöiseen satumaahan, jossa sateenkaari ohjaisi minut kauniille kukkakedolle. Kylmyys hävisi hetkeksi. Fyysinen kehoni liukasteli junalaiturille, mieleni makoili onnellisena kukkien keskellä. Poks. Lumous haihtui, kun juna lipui laituriin. Ajoissa kaikeksi onneksi.

 

Tuo pieni hetki oli onnellinen tunne. Se oli myös häivähdys lapsuuden kukkakedoista, joita ei enää paljon näe. Kävin usein naapurin karkeakarvaisen mäyriksen kanssa kävelyillä ja makasin kukkien keskellä unelmoiden ja nauttien lämpöisistä auringonsäteistä iholla. Vieläkin, kun olen rentoutumistilanteessa, jossa pyydetään mielen matkaavan johonkin hyvältä tuntuvaan paikkaan, minä ja mieleni matkaamme aurinkoiselle kukkakedolle. Jeri-pötkylä on siellä aina myös mukana.

 

Onnellisia hetkiä kaikkien päiviin toivoo kukkakedoista unelmoiva Angela.


379967.jpg

Lisää kukkia täällä