Tänään mulla on teatteri-(agentti)ilta. Ensin kuulen teatterikuulumisia Kansallisteatterin tulevasta ohjelmistosta ja sitten menen katsomaan Kauppamatkustajan kuolemaa. Näin meitä teatteriagentteja hemmotellaan. (enkä voi olla lisäämättä tähän: Elä ja anna toisten kuolla! haha)

Kauppamatkustajan kuolema. Arthur Millerin tunnetuin näytelmä. Kertomus katkeroituneesta kaupparatsusta Willystä, joka pohtii menetettyä ja menetettävää...tiedossa siis melkoista paatosta. Ihanaa! Panu Rajalan (ks. Lauantaina 29.1.2005) blogin mukaan Millerin näytelmä on yksi maailman parhaista. Se pitää uskoa, sillä kyllä Panu tietää! Lukekaa Panun blogista lisää analyysiä, sillä minun täytyy tunnustaa, että en tunne teosta, kuin pinnallisesti. Mitä nyt koulussa tuli siitä opittua. Häpeän.

Ehkä tänään koen valaistuksen ja opin taas jotakin uutta. Luulen kuitenkin, että tämä näytelmä on intensiivisyydessään nautittava kokemus. Sillä mitä enemmän dramatiikkaa, sitä enemmän meikäläinen nauttii.

461885.jpg

Edit klo 00.00: Istuksin neliskanttisissa tuoleissa kauniin arkitehtuurin ympäröimässä Morkussa kuntelemassa infoa Kansallisteatterin tulevasta annista. Erikoista herkkua on kuunnella lavastaja Kati Lukan puheenvuoroa lavastuksen saloista. Kati kertoo elävästi omasta työstään; suunnittelutyöstä, jota tehdään monien eri ammatti-ihmisten kanssa. Näytelmän lavastus on erittäin riisuttu ja tarkoituksella karsittu minimiin. Puheensa lopuksi Kati miltei pyytää anteeksi...alastomuutta. No, sitten näette, hän sanoo kuitenkin varmalla äänellä ja hän on tehnyt hienoa työtä, huomaan myöhemmin.

Ennakkonäytöksessä kaikki on mahdollista. Sekin, että tekniikka pettää. Kuuluu huuto: POIKKI.  Yleisö luulee, että se kuuluu näytelmään. Juha Muje joutuu kävelemään toisen kerran näyttämölle, kun videolaitteet takkuavat heti alussa. Näytelmä lähtee uudelleen käyntiin. Uppoudun, vajoan.

Koko juttu on niin totta ja niin ka-ru-a, kuin oikea elämäkin. Eniten minua koskettaa Linda-vaimon loputon myötätunto ja usko mieheensä - se uskomattoman epäitsekäs rakkaus ja empatia. Koskettaa toki kaupparatsun väsyminen, unelmien mureneminen ja poikien tuskakin. Mutta vaimoa minä ymmärrän eniten. Enkä kuitenkaan ymmärrä. Karua.

Kaupparatsun kuolema on kauhean riipaiseva.