Aloitin eilen..tai siis päätin aloittaa eilen hölkkäämisen (ties monennenko kerran) ja menin pururadalle (en osaa muuten sanoa pururata-sanaa selvästi, ärrät menee jotenkin solmuun aina...samoin ärrä puuroutuu esim. lauseessa: "onks Riitta kotona"? tätä lausetta käytin viimeksi n. 8-vuotiaana, mistähän tulikin mieleen??) hölkkäämään. Huskyn kanssa hölkkääminen on enemmänkin sellaista intervalli-tekniikka -juoksua. Ensin hölkkää, sitten vauhti kiihtyy kiihtymistään, yhtä-äkkiä pysähdys (helpottava hengitystauko niin kauan kun koiruus nuuskii piharatamoja) ja sitten taas mennään vaihtelevalla nopeudella eteenpäin kunnes hukka päättää pulahtaa esim. haisevaan ojaan uimaan (menköön, että saan hengittää).

Hölkkä ei ole oikein mun laji. Se on oikeastaan tosi tylsää ja rasittavaa ja tyhmää. Mutta silti mä haluaisin hölkätä (niin kuin Dustin Hoffman Maratoonarissa tai Sharon Stone Taivaansilpojassa) ja näyttää siltä että mä nautin joka askeleesta. Eilen siinä puhkiessa ja irvistellessä mietin miten juoksemisesta saisi mielekkäämpää. No heti tuli mieleen komea personaltraineri, joka juoksisi rinnalla ja piiskaisi eteenpäin, sivaltaisi kun vauhti vähänkin hiipuisi. Toisaalta hänet voisi laittaa juoksemaan eteenkin...hmmm. Muuta ei sitten tullut mieleen, sillä tämä ajatus jäi pyörimään päähän aika elävästi. Juoksin puriksen loppuun mehevän mielikuvan voimalla.

Edittiä ke klo 22.30: "kävin vähän hölkällä ja kylläpäs taas kulki hyvin"...hahhahhahhaa! No ei mennyt ihan vielä hymysuin eikä voi sanoa, että nautin, mutta kulki kyllä paremmin kuin eilen. Nyt juoksin melkein koko ajan - ylämäetkin melkein kokonaan. Isommat ylämäet kävelin osittain. Mutta tunnin juoksin ja irvistelin. Lopuksi koiruus halusi vielä sivupoluille ja hölkkäsin vielä sielläkin, mutta se oli aika säälittävää jo siinä vaiheessa. Nyt ymmärrän miltä Hauiksesta tuntuu kun ei yhtään huvittaisi kiertää kenttää, mutta tyyppi vaan potkii eteenpän...!! Onneksi Tina heittäytyi vihdoin sammalmättäälle ja piehtaroi nauraen onnellisen huskyn nauruaan suu auki: krohkrohhgrhhkrrhahhkkrroohah ja mä nojasin puuhun ja nauroin aika vaisua väsyneen ihmisen naurua.

IS:n mielipideplastalla olen ottanut kantaa aiheeseen onko nyrkkeily urheilua? Kyllä se on urheilua ja tosi urheilua onkin. Mielenkiintoista on toisaalta lukea mielipiteitä, jotka jakautuvat jyrkästi kahtia. Minusta nyrkkeily on kuitenkin paljon muutakin kuin päähän mätkimistä. Viimeisin Amin Asikaisen matsi oli ehkä turhan dramaattinen (niskalyönti 8. erässä oli aika pahan näköinen). Oma mielipiteeni on, että Asikaisen hermot pettivät jolloin koko tanssi häiriintyi. Sylvester oli koko ajan cool. Amin yritti liikaa heti alussa, hermostui ja kaatui. Tosin vasta 11. erässä! Mutta jätän matsin tarkemman analysoinnin niille, jotka oikeasti tietävät nyrkkeilystä ja sen anatomiasta.

Sen haluan vielä sanoa, että mä tykkään nyrkkeilystä ja katson sitä mielelläni. Aika hurja, mutta hieno laji se on. Kaksi kovaa vastakkain mittelevät voimiaan ja taitojaan. Uskon, että Asikainen nousee vielä mestariksi ja saa vyön takaisin!