Olin tänään lenkillä pitkästä aikaa, ihan oikeasti juoksemassa. Sepäs tuntui hyvältä. Tai niin kauan kun siitä saattoi nauttia. Olin pururadalla, keskellä metsää. Vastaan tuli monta mukavaa koiraa ja koiranomistajaa. Tina teki tuttavauutta koiriin ja minä omistajiin. Oli tosiaan oikein mukava fiilis. Purupolulla oli lunta ja ilma oli leuto. Kaunista. Juoksin ja nautin olostani. Ehkä hymyilinkin mennessäni.

Kunnes yhtä-äkkiä mutkan takaa ilmestyi SE pelottavan kauhistuttava ilmestys. Jo kaukaa näin sen hirvittävän irvistyksen, jota ei voi sanoin kuvata. Sitä ei voi verrata minkään eläimenkään irvistykseen eikä edes hirviöön, sillä nekin ovat paljon söpömpiä. SE oli paljastanut ilkeästi hampaansa ja koko pää oli vihasta kurtussa. Kuului vain kaameaa suhinaa, kun tuo hirvitys suihki kovaa vauhtia lähemmäksi jä lähemmäksi kunnes SEn äänikin alkoi kuulua: " KOIRA KIINNI!!!!" huusi SE hirvittävällä äänellään, niin että korvissani soi, ja irvisteli petomaisen karmivasti. Samalla SE levensi koko ajan jalkojen liikettä niin että haarat olivat takuulla revetä. Minä jähmetyin paikoilleni. Tina oli rauhassa haistelemassa jotakin kiinnostavaa hajua tien reunassa, mutta nyt sekin katsoi hölmistyneenä äänen suuntaan. Kun herkesin ällistykseltäni, sain vain suustani: "Koira on kuule kiinni ja luulisi, että tämä latu [näytin käsilläni leveän liikkeen] riittäisi sulleeeekiiin...." ja sitten hyppäsin sivuun, ettei SE, hulluluistelijahiihtäjäirvistelijä luistelisi päälleni. Hiihtohullu suhahti ohitseni uhoten.

Olin ihan äimänä. Himmee hiihtäjä! Laki sanoo, että vain hoidetulla ladulla on koiran kanssa kulkeminen kielletty. Tietenkin. Mutta tällä leveällä tiellä ei ollut minkäänlaista latua. Oli vain luisteluhiihdon jättämiä jälkiä ja tosiaan, purupolku on oikeastaan leveä metsätie, jolla mahtuu ihan hyvin hiihtelemään ja kävelemään/juoksemaan rinnakkain. Siihen olisi mahtunut vaikka kokonainen kansantanssiryhmä tanhuamaan.

Heittelin mielessäni käpyjä ja heikkaa SEn suksien alle ja kuvittelin kuinka SE lentää kinokseen nenä edellä. Ha-ha. Harmitti vaan, kun en keksinyt mitään omaperäisempää huudettavaa. Olisi pitänyt ottaa Outi Nyytäjän neuvosta vaarin ja opetella etukäteen hullun hiihtäjän varalle muutama naseva lause. No ei tullut mieleen muuta kuin nuo mitä sitten ehdin huutaa. Hyvä fiilis oli poissa. Vähän ajan kuluttua tuli vastaan toinen hiihtäjä, jonka kanssa ei mennyt sukset ristiin ollenkaan. Mahduimme ihan hyvin ohittamaan toisemme. Sitten pujahdin metsäpolulle.

Yhtä-äkkiä kuulin taas karmivaa karjuntaa. Koko metsä raikui. Katsoin puiden välistä tielle ja siellä SE hiihti sen toisen ystävällisen hiihtäjän perässä ja huusi kuin hullu. Kuulin muutaman sanan, kun he olivat suunnilleen kohdallani: "IHAN KAHELI AKKA..." (minustako se ärjyi? MINÄKÖ muka kaheli akka?) ja yhä SE jatkoi huutoaan "BLAAAA BLAAAA BLAAAAA BLAAAAAAAAA....". Se kiltti hiihtäjä vain mutisi jotain, varmaan ihan nolona. SEhän oli ihan kaistapää.

Onpa rauhoittavaa tuo hiihto. Todella rentouttavaa.