Tämä asia vaatii oman postauksensa. Kävin eilen katsomassa Ryhmiksen Tuntemattoman sotilaan Suomenlinnan kesäteatterissa. Vaikea aihe monellakin tavalla. Ei ole helppoa rykäistä tästä ehkä Suomen tunnetuimmasta roomaanista näytelmää ja kun on se Edvinin leffakin, joka ei ole niitä tuntemattomimpia sekään. Mutta Mika Myllyaho teki sen uhkarohkeasti ja intohimoisesti. Niin kuin tämän kaltaiselle teokselle sopiikin. Ja hän onnistui.

Näytelmä alkaa heti riipaisevasti, Koskelan kuolemalla. Koskela on näytelmän keskuhenkilö, jonka äänellä tarinaa kerrotaan. Minua viehätti eritoten pienet nerokkaat yksityiskohdat, jotka saivat näytelmään syvyyttä ja tunnetta. Sotilaiden ja henkilöiden kuolemat oli esim. kuvattu riipaisevasti niin että luodin matka kohteeseen oli hidastettu; luotia kuljetetaan kädessä, hitaasti kohteeseen ja sen aikana kerronta vihlaisee sydäntä kunnes laukauksen ääni pamahtaa ja luoti osuu kehoon, sotilas paiskautuu maahan kuolleena. Se on melkein kestämätöntä katsottavaa. Samoin vihollisen panssarivaunujen ääniä kuvaa betonimyllyssä kolisevat kivet ja hiekka. Yksinkertaista mutta tehokasta. Aivan käsittämättömän todentuntuinen efekti. Kerrassaan nerokasta kekseliäisyyttä. Äänet (varsinkin), lavastus, valaistus, näytteleminen - kaikki hienossa yhteistyössä. Löysin arvostelun, johon yhdyn täydellisesti. Näin minäkin sen näin ja tunsin.

Kyyneleittä en voinut katsoa, tätäkään näytelmää. Turkka Mastomäen komea miehekäs ääni porautui syvälle sydämeeni ja itkin hiljaa kaikkia heitä tavallisia miehiä ja naisia, jotka ovat joutuneet taistelemaan isänmaansa puolesta, henkensä edestä. Se on järkyttävä ja unohtumaton kokemus, joka vaikuttaa vielä sukupovesta toiseen, pitkälle eteenpäin. Ne ihmiset, jotka ovat sodan kauhut konkreettisesti kokeneet, ovat kokeneet liian kovia asioita. Tulee mieleen se kohtaus, jossa nuori sotilas kysyy kokeneelta Rokalta miltä tuntuu ampua ihminen. Rokka miettii tovin ja sanoo, että ei tiedä, sillä hän on ampunut vain vihollisia.

Yöllä lauttamatkalla kotiin menin ulkokannelle etuosaan seisomaan ja annoin tuulen tuivertaa kasvoihin ja hiuksiin. Edessä näkyivät Helsingin valot, kirkkojen tornit ja asemankellokin. En mennyt oluelle vaan kotiin nukkumaan. Väsyneenä ja kiitollisena.

Kiitos: Mika Myllyaho, Markus Tsokkinen, Kie von Hertzen, Niina Palin, Tomi Tirranen, Jussi Kärkkäinen, Aku Hirviniemi, Turkka Mastomäki, Juho Milonoff, Taisto Oksanen, Janne Reinikainen, Jani Volanen, Tomi Enbuska, Leo Honkonen, Heidi Kirves, Samuli Niittymäki, Ylermi Rajamaa, Tommi Rantamäki, Eero Ritala, Kreeta Salminen, Sauli Suonpää, Jose Viitala