Myyjä istui takaseinän edessä olevan pienen pöydän ääressä keskittyen johonkin tarkkaan puuhaan eikä nostanut katsettaan, kun astuin sisään hämärään, ahtaaseen antikvariaattiin. Aivan kuin hän olisi istunut siinä kirjojensa keskellä iät ja ajat pölyttyen niiden kanssa pikku hiljaa. Kirjoja oli joka puolella, lattiasta kattoon. Joka neliö oli käytetty hyväksi ja siellä täällä kohosi korkeita kirjatorneja, jotka olivat vaarassa kaatua jos käveli liian läheltä. Tutkin hyllyjä uteliaana hyvin kapealla käytävän pläntillä ja pläräsin valikoimaa tarmokkaasti löytämisen kiihkossa. En löytänyt kuitenkaan etsimääni ja käänsin hyvin nopeasti päätäni myyjää kohden varmistuakseni olinko etsinyt oikeasta paikasta. Aika pysähtyi hetkeksi. Sekunnin murto-osat hidastuivat ja jähmettyivät. Olin kuin hidastetussa filmissä. Tuijotin miestä. Mieskin tuijotti. Hänellä ei ollut kovinkaan suuria mahdollisuuksia ehtiä siirtää tai edes yrittää peitellä nauliutunutta katsettaan, sillä salamannopea käännökseni yllätti hänet täydellisesti. Sain hänet kiinni itseteossa. Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään, eikä miehen katse hellittänyt vieläkään takapuolestani, vaikka hän näki, että minä näin; että hän katsoi. Mielessäni häivähti pieni tuttu sävelen pätkä eräästä erittäin kuuluisasta länkkäritrilogiasta, jossa kaikki tapahtuu hyvin hitaasti. Käännyin varovasti kokonaan ympäri miehen suuntaan. Pelkäsinkö kenties, että miehen silmät kääntyvät nurinperin jos pyörähdän liian nopeasti.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

- Onko täällä Tinttejä, kysyin hiljaisella, mutta tyynellä äänellä. Vähääkään nolostumatta tai hiukkaakaan häkeltymättä myyjä nosti katseensa vihdoin kasvoihini ja valitteli, ettei Tinttejä ollut. - Ne menevät aina heti eikä niitä juurikaan näy, hän jatkoi. Keskustelimme tovin sarjakuvista ja varsinkin kovakantisten Tinttien markkina-arvosta. Hän antoi toisen putiikin osoitteen, josta kannattaisi kysellä sarjakuvia. Häneen tuli vielä eloa senkin verran, että nousi ylös pöytänsä äärestä etsimään kanssani kirjoja, joita kyselin ja toivotteli hyvää päivän jatkoa, kun poistuin liikkeestä helteiselle kadulle.

Eihän siinä mitään. Kyllä niitä Tinttejäkin varmaan jostain löytyy.