Ihminen on saanut syntymälahjanaan tietynlaisen geeniperimän ja sen mukaisen olemuksen ja luonteen. Varsinkin ulkoinen olemus on se mitä "Luoja on suonut". Geenit vaikuttavat ulkoasuun ja ominaisuuksiin, joita ympäristötekijätkin kyllä muokkaavat.

Pienellä muokkauksella saa tosiaan ihmeitä aikaan, mutta on tiettyjä ruumiinosia, joita ei voi oikein muokata ilman kirurginveistä. Olen joutunut tuijottamaan itseäni sekä peilistä että sisältä päin jo vuosikausia. Pikku hiljaa vuosien saatossa olen oppinut sietämään itseäni aika mukavasti. Nykyään jopa joskus ihailemaan varsinkin henkistä minää. No on päiviä jolloin kuristaisin itseni jos vain voisin. Sietämätön on Angelakin joskus.

On muutama asia joihin kiinnitän huomioni kun tapaan tai näen ihmisen: kädet, suu ja ryhti. Nuo kädet ovat mielenkiintoiset. Naisilla ihailen naisellisia pieniä, käteviä käsiä. Miehen voimakkaat, taitavat kädet ovat hurmaavat.

Itselläni on lapionkokoiset kädet ja niitä yritän aina peitellä. Kynnetkin katkeilevat tallilla ollessa joten niitäkään ei ole syytä esitellä ylpeänä. Nyt kekkasin, että pakko olla jotain hyvää näissä lapiokätösissä.

Laadin luettelon innoissani lapiokätisen hyvistä puolista:

  • suurissa kätösissä on paljon tarttumapintaa; voi kouraista suuren määrän tavaraa ota-niin-paljon-kuin-käsiisi-mahtuu -kisassa
  • sydämeni voi olla suurempi kuin monen muun jos siihen käden koko=sydämen koko -vertaukseen on uskominen
  • käteni kauhovat uidessa vettä paremmin kuin pienikätisen
  • olisin mestarillinen pianonsoittaja...jos sattuisin olemaan pianomestari
  • ankka tarvitsee isot räpylät :)
  • iso käsi pokerissa on etu (olen lukenut)
  • äh en keksi enää yhtäään positiivista lapiokäsi-ajatusta

Kaikilla ei ole käsiä ollenkaan joten tämä lapiokäsivalitus-vuodatus on ihan älyttömän tyhmä.

Kuristan itseni suurilla käsilläni.

1241619330_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva täältä