Voi jee. Niin kuin tavallista, olen joko hiukan myöhässä tai armottomasti liian aikaisessa. Niin tälläkin kertaa. Jo toistamiseen.

Muistattehan pääsiäisruohoni. Se on jo ruohoviidakko ja tipuset ovat joutuneet muuttamaan väliaikaisesti pöydälle. Nyt sitä pensaikkoa pitää siistiä ettei käy niin köpelösti, että joudun syömään pashaa ilman pääsiäisruoho-asetelmaani. Karmea ajatus!

Niin. Olen aloittanut toisenkin vähän-liian-aikaisin -prosessin. Nimittäin vappusiman valmistuksen. Sima on niin hyvää, että pakko saada sitä jo ennen Vappua. Voinhan tehdä toisen satsin vielä myöhemmin. Siman valmistus on kivaa ja lapsellisen helppoa.

Kaikki lähti siitä Cafe Yrjön simasta, jota maisteltiin Yrjönkadun uimahallissa. Lady Ida kertoi, että tuollaista simaa on helppo tehdä. Ohje löytyy fariinisokeripussin kyljestä. Oho ajattelin ja menin heti seuraavana päivänä innoissani kauppaan ostamaan sima-aineet: fariinisokeria, sokeria, sitruunoita, hiivaa, rusinoita...ja ei siihen muuta tarvitakaan. Mielettömän yksinkertaista.

Eilen sitten aloitin urakan ja heti tuli onkelma. Ei ole tarpeeksi suurta astiaa, johon mahtuu 8 litraa vettä. No teen puolet tänään ja puolet huomenna, päätin. Kiehautin osan vedestä ja kaadoin loputkin vedet sokerien päälle kattilaan. Puristin sirtuunanmehun ja aioin lisätä hiivan. Mutta törmäsin jo toiseen kommellukseen. Ohjeessa luki jotain merkillistä: 1/4 tl hiivaa. Täh. Sehän on ihan pikkuriikkinen ripale ja puolet siitä on ihan olematon määrä...hääh. Tarkoittaakohan tuo lyhenne tl jotain muuta kuin teelusikkaa alkoi myllätä mielessäni. Voiko tuo määrä olla oikein? Minun on muutenkin vaikea ymmärtää pieniä määriä, kun olen itse sellainen suurpiirteinen ihminen. Kourallinen sitä ja kourallinen tätä on lähempänä mun ajatusmaailmaa. No laitoin ohjeen mukaisesti hiiva-hippusen sinne lillumaan ja nyt tuo ihmelitku on kannen alla muhimassa.

Tänään pullotan siman. Saa nähdä miten onnistun siinä urakassa - ilman pulloja. En nimittäin haluaisi pullottaa muovisiin limupulloihin. Että onhan tämä siman tekeminen aika työlästä, kun pitää alkaa etsiä pullojakin. Ja onneksi muuten puhuin sima-asiasta ruokatunnilla ruokapöydässä, sillä kuulin erään hyvin oleellisen asian: rusinoita pitää laittaa pulloihin, muuten sima ei tule simaksi. Rusinoita nimittäin en muistanut ostaa!

Voi minua simamestaria. Olipa hyvä, että aloitin tämän homman jo näin ajoissa niin ehkä Vapuksi on sitten edes yksi pullollinen kelvollista simajuomaa valmiina.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
                                                    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuo yllä oleva on kirjoitettu iltapäivällä duunin jälkeen. Nyt klo 22.00 on se tilanne, että olen löytänyt hirveän etsintäurakan jälkeen kaksi kaunista lasista sangriapulloa ja yhden brandy-pullon ja yhden muovisen kaupan simapullon. Niihin lorautin simat ja sujautin muutaman rusinan sekaan. Puuh. Taidan pitää yhden vapaapäivän ennen kuin aloitan seuraavan satsin tekemisen...