Nyt on valjakkotapahtuma vietetty ja kaikki vieraat ovat lähteneet kotiin. Yhteensä paikalla oli 10 ihmistä ja 20 koiraa. Kaksi koirista oli samojedeja loput huskyja. Kaikki ihmiset ja eläimet olivat vallan ihastuttavia. Meillä oli tositositosi mukavaa.

Lauantaina kierrettiin saari (12 km) ja sunnuntaina mentiin tiellä (n.8 km). Itse en ollut saari-kierroksella, sillä rekiä ei ollut tarpeeksi kaikille. Menin tuossa liukkaalla tiellä sitten ja olipas mukavaa menoa. Koirat vetävät kyllä hienosti ja suurella nautinnolla. Erityisen ylpeä saa olla Tinasta, jolla on hieno johtaja-koiran luonne. Se johti koko saaren ympäriajoa hienosti ja viisaasti. Jäällä olevan lumen alla oleva sohjo teki matkasta todella raskaan sekä koirille että ajajille. Mutta sitkeydellä menivät loppuun saakka. Perille tultuaan joka iikka oli märkä ja rättiväsynyt. Puulämmitteisen saunan lempeät löylyt lämmittivät suloisesti väsähtäneitä matkalaisia. Pelasimme saunan jälkeen pokeria ja joimme vähän viinaakin. heh.

Sain monta uutta ystävää, jotka eivät takuulla kyllästy koira-puheenaiheeseen. Juttelimme kaikille yhteisestä ja rakkaasta aiheesta koko viikonlopun ja pulina oli kieltämättä mahtava. Mun sydän ihan pakahtuu, kun ajattelen miten saan tutustua näin mielettömän mukaviin ja lämpimiin ihmisiin ja huippuihaniin koiriin. Huomenna on vielä vapaapäiväkin. Ah, kyllä oleminen on joskus sietämättömän kevyttä. Suorastaan kevytmielistä.

Laitan tänne kuvia, mutta nyt en ala niitä vielä siirrellä. Eli tulkaa myöhemmin katsomaan.