Ajattelin tänään kertoa teille eräästä tavallisenoloisesta rakennuksesta, jossa kuitenkin tapahtuu yllättävän paljon kaikenlaista. Tuo vireä paikka on paikkakuntani autohalli, jonne hurautan Kaarallani joka aamu. Sieltä juoksen sitten junaan.

Autohalli aamutuimaan

Autohallissa on luonnollisesti monta kerrosta, joissa jokaisessa on ruhtinaalisesti parkkitilaa. Olen tottunut parkkeeraamaan aina tietylle paikalle, kas näin: Ajan "leveistä" ovista sisään, käännyn vasemmalle ohittaen ensimmäisen autorivistön ja kaarran toiselle puolelle hallia, oikealle. Vielä tiukka oikea. Ja stop. Olen perillä.

Vakipaikkani

Siinä samassa paikassa, hieman autostani oikealla, tapahtuu sitten kaikenlaisia asioita.

Autohallissa kaikuu kivasti. Näen usein ilta-aikaan ryhmän nuoria poikia harjoittelemassa rullalauta-temppuja. He hyppelevät ja taiteilevat laudoillansa niin että kolisee ja koko autohalli jytisee. Hurjan taitavia poikia. Asiaa.

No, joskus kun saavun työpäivän jälkeen autolleni, on koko kerros täynnä koiria ja koiranomistajia. Ja isoja tila-autojakin näkyy noina päivinä hallissa, sillä nuo koirat ovat suuria ja komeita. Koirat katsovat silmät napittaen emäntiään ja isäntiään, eivätkä välitä minusta pätkääkään, kun ohitan heidät mahdollisimman varovasti. Hurtat istuvat kuin naulittuina paikoillaan kunnes omistaja kutsuu tai antaa käskyn. Joo, tottelevaisia koiria. Fiksuja koiranomistajia. Asiaa.

Rullalautailu- ja koirakoulutus -tila

Siellä pysäköintitalon rappukäytävässä on joskus aika iljettävää suoraan sanoen, silllä joku on katsonut sen esim. sopivaksi pissapaikaksi. Juu, viime vuonna koko rappukäytävä lemusi useita kuukausia inhalle virtsalle. Kukaan ei sitä tullut siivoamaan. Kuljin rapussa vilkkaasti nenää pidellen ja viivyttelemättä. Sitten eräänä päivänä keltaiset tahrat oli siivottu ja lemu hävinnyt. Asiaa.

Rappukäytävän ovi

Eräänä päivänä olimme Donnan kanssa aamutuimaan liikkeellä. Siinä samassa lemuavassa rappukäytävässä törmäsimme yllättäen ja epäilemättä hyvin rakastuneeseen pariskuntaan. Lemuisassa rappukäytävässä, kylmän kolealla betonilattialla ei luulisi olevan kovin romanttista lemmiskellä, mutta kaikki eivät kai niin romantiikasta välitä. Käännyimme takaisin ovelta nolostuneina ja kiersimme toista kautta juna-asemalle. Donnan silmät olivat suuret kuin lautaset vielä pitkään junassakin. Kas, pientä jännitystä lemmenleikkeihin. Asiaa.  

Pari päivää sitten melkein kompastuin ihan toisella tavalla yllättävään ilmestykseen: hyvin pieneen liikkuvaan karvapalloon. Tuo pikkuruinen karvapallo leijaili kevyesti eteenpäin kuin ilmassa liidellen. Pysähdyin tarkastelemaan palloa ja huomasin, että sieltä pilkisti pieni terävä nenu ja silmätkin, mutta ne olivat hyvin nätisti pallossa piilossa. Pienet jalat olivat kai myös siellä alla liikkeestä päätellen. Minun olisi tehnyt mieleni ottaa karvapallo käteeni ja viedä jonnekin turvallisempaan paikkaan, mutta en sitten uskaltanut. Pohdin asiaa niin kauan, että junakin meni menojaan. Rohkea pallohiiru oli lähtenyt seikkailemaan. Asiaa.

Eräistä selkeistä merkeistä päätellen autohallissa kokoontuu jonkinlainen nykytaideryhmäkin, mutta heitä en ole koskaan bongannut paikan päällä. Pysyvässä näyttelyssä on vihreä teema. Asiaa.

Niin. Tämmöisiä hyvin eloisia asioita mulle on tullut vastaan paikkakuntani autohallissa, jossa luulisi olevan tylsää ja hiljaista. 

Mutta ehei, meidän autohallissamme on elämää. Asiaa.