Aloitan uuden sarjan Viikon video, joka yrittää ilmestyä joka sunnuntai. Biisejä ja videoita saa arvostella vapaasti tai ihan vain kuunnella. 

Valitsin ensimmäiseksi videoksi: James Bluntin, High

High on James Bluntin debyyttisingle. En tiennytkään, että tämä herkkä-ääninen laulaja on entinen ammattisotilas, joka on ollut mm. rauhanturvaajana Kosovossa ja kuningatar Elisabeth II:n henkivartiokaartissa. Ei oikein uskoisi. Ulkonäkö voi pettää. 

Kaikki James Bluntin biisit ovat hänen omaa käsialaansa. Kuuluisin Bluntin biisi on eittämättä You're Beautiful. Kaunis, surumielinen kappale epätoivoisesta rakkaudesta. No, tuo samainen kappale on myös valittu kaikkien aikojen ärsyttävimmäksi kappaleeksi brittiläisen onepoll.comin äänestyksessä. James ei ole kaikkien suosikki.

Valitsin Bluntin, koska mielestäni hänen kappleensa ovat sydäntäsärkevän kauniita, pakahduttavia ja uskomattoman koskettavia - suorastaan melankolisia. Juuri Angelan makuun. Varoitus: Melankolia voi tarttua! Bluntin ääni suorastaan ryömii vaikeroiden suoraan sydämeen. Bluntin uusin All The Lost Souls -albumi on saanut hyvän, jopa ylistävänkin vastaanoton. Levy taitaapi päätyä hyllyyni.

Löysin hauskan jutun Jamesista, jonka mukaan hän on myynyt pikkusiskonsa nettihuutokaupassa! Lue juttu täältä.