Kylläpä oli ISO homma tuo suosikkien pelastusoperaatio. Tuli ihan hiki otsalle. Tuskan hiki. Aikaisemmin tänään tuli toinenkin hiki, mutta paljon nautinnollisempi, nimittäin kuntonyrkkeily-hiki. Piristävä suorastaan.

Aamuyöstä uneksin keveässä unitilassa ihan hassuja. Olin olevinani jossakin ylhäällä, mitä ilmeisemmin parvekeella tai kattoterassilla. Yhtä-äkkiä kuulin jonkinlasita läpsytystä tai jotakin sen kaltaista ääntä. Taivaalla näkyi suuren suuri parvi jotakin, mutta en ensin erottanut mitä "otuksia" ne olivat. Kun tuo parvi lähestyi, huomasin, että ne olivat lentäviä lautasia! Ihan pieniä sellaisia. Ehkäpä Olympia-mitalin kokoisia lentäviä lautasia hitto vieköön lensi ylitseni kuin jossakin suurelokuvassa. Voihan ufo! Niitä oli ihan julmetun paljon ja ne lätisivät ylitseni kuin jättiläiskoppakuoriaisparvi konsanaan. Kohotin käteni ja yritin ottaa niitä kiinni, niin kuin lumihiutaleita tiedättehän. Tunsin niiden törmäilyn käsissäni ja yks kaks yksi niistä PURAISI kättäni. Jumankekka, piskuinen pureva lentävä lautanen! Mutta ei se puraisu sattunut ollenkaan, koska tämän vekottimen "leuoissa" ei ollut mitään terävää tai viiltävää. Sain muutaman lentolautasen käteeni ja pidin niitä hetken aikaa kunnes päästin menemään aivan kuin pikkuisen linnun tai perhosen.

Nyt harmittaa miksen avannut yhtäkään spaceshippiä. Olisin voinut löytää jotain tosi jännää ja peräti ihmeellistä. Mutta kummallisessa unessa ei käyttäydytä ihan normitavalla vaan tietenkin ihan kummallsesti. Tämä uni ei valitettavasti antanut minulle vastausta ovatko ufot todellakin pikkuruisissa aluksissa matkustavia pikkuriikkisiä olentoja...? Hmph. En saanut tietää minkä näköisiä ufokuskeja siellä minialuksissa kaahaili. Kyllä nyt harmittaa miksen ohjannut unta ja ottanut selvää noinkin tärkeästä asiasta.

Mutta yhden asian muistan. Sillä hetkellä kun tartuin aluksiin ja kouraisin niitä käsiini, tein pienen toivomuksen. Ehdin sinkauttaa haasteen noille pikku ufoille. Hähhää. Nyt valvetilassa tietenkin käsitän, että taisin heittää haasteen itselleni. Omaan päähäni. Että hähhää vaan itselleni.

Sen pituinen se.

Edit. klo 19: Kamu lähetti ystävällisesti mulle linkin, joka kuulemma voisi inspiroida ensi yönä...hehheh joo.

Viime yönä oli jännät paikat. Olin metsässä kävelemässä, kamera kaulassa. Meitä oli siinä pieni joukko ihmisiä. Kävelimme polkua pitkin kauniissa metsämaisemassa. Edessäni oli pieni mäennyppylä, jolle kiipesin. Yhtä-äkkiä huomasimme, että joka paikassa oli suuria määriä jätöksiä. Isoja kasoja ja hirveästi pökäleitä. Karhunkakkaa! Apua. Tuli semmoinen tunne, että karhu on lähistöllä ja nyt on vaaratilanne. Uloste oli muuten aivan tämän näköistä. Lähdin pinkomaan takaisinpäin. Mutta kaikkialle olikin ilmestynyt lunta. Kahlasin korkeassa lumihangessa ja vaivalloisesti pääsin pois metsästä. Perillä ihmisten asutuksessa kuulimme, että karhu oli ollut sielläkin. Nukkunut kuulemma jonkun naisen rapussa, jota ihmettelin suuresti! Olimme hiukan peloissamme, mutta huojentuneita, ettei mitään sattunut.

Samassa äkkäsin että, että kamerani oli pudonnut pakomatkalla. Kameran etsintään lähti iso joukko ihmisiä. Hajaannuimme ja harasimme metsää löytäääksemme kamerani. Näin niitä karhun kakkoja vielä ympärilläni, enkä uskaltanut lähteä yksin edemmäksi...

Unessa ei selvinnyt, löytyikö kamera vai jäikö sinne kakkojen keskelle ;)

Karhu löytyi täältä